top of page
Ripsikouluttaja

ROOSA LYHTY

Roosa – Ripsikouluttaja Jyväskylässä

Olen Roosa, 30-vuotias ripsi- ja kestotaivutuskouluttaja Jyväskylässä. Olen toiminut ripsialalla vuodesta 2017 ja kouluttajana minulla on 8 vuoden kokemus. Koulutan uusia ja jo alalla työskenteleviä ripsienpidennysten ja kestotaivutuksen ammattilaisia sekä autan kauneus yrittäjiä kehittämään ammattitaitoaan, työnsä laatua ja osaamistaan.

Toimin Suomen kattavimpien ripsikoulutusten virallisena ripsikouluttajana osana Cristel Studion tiimiä. Koulutusosaamiseni kattaa muun muassa klassiset ripsienpidennykset, volyymiripset, lash- ja brow liftin, eli kestotaivusten sekä muut ripsialan ammattilaisille suunnatut tekniikat ja lisäkoulutukset.

Yli 8 vuotta kouluttajana ja jatkuvasti kehittyvä ammattitaito

Ripsialalla olen toiminut vuodesta 2017 lähtien. Kouluttajana olen työskennellyt jo 8 vuoden ajan, minkä aikana olen saanut kohdata erilaisia oppijoita aina alalle ensimmäistä kertaa tulevista tekijöistä kokeneisiin ripsialan ammattilaisiin.

Olen käynyt urani aikana yli 30 ammatillista koulutusta oman osaamiseni kehittämiseksi. Mukana on erityisesti kansainvälisen tason koulutuksia, joiden avulla olen päässyt vahvistamaan osaamistani kouluttajana erilaisilla tekniikoilla, työskentelytavoilla ja näkökulmilla ripsialalla.

Oma kehittymiseni ei ole jäänyt pelkästään koulutuksiin. Olen haastanut itseäni myös ripsikilpailuissa ja saavuttanut kilpailutasolla menestystä. Kilpailuissa karttunut osaaminen ja kokemus ovat mahdollistaneet etenemiseni myös ripsikilpailujen tuomariksi.

Kilpailutasolla työskentely on opettanut minulle erityisesti teknistä tarkkuutta, yksityiskohtien merkitystä, tavoitteellista harjoittelua sekä oman työn kriittistä arviointia. Näitä taitoja hyödynnän myös kouluttajana.

Ripsikoulutus aloittelijalle tai lisäkoulutus ammattilaiselle

Hyvä ripsikoulutus ei ole kaikille samanlainen. Koulutuksen tarpeeseen vaikuttaa se, onko kyseessä ensimmäinen askel ripsialalle vai halu kehittää jo olemassa olevaa ammattitaitoa.

Tarjoan koulutuksia sekä ripsialalle uutena tuleville että jo työskenteleville ammattilaisille.

Peruskoulutuksissa tavoitteena on rakentaa vahva ja selkeä pohja ammattimaiseen työskentelyyn. Koulutuksessa ei ole kyse vain yksittäisen tekniikan oppimisesta, vaan ymmärryksestä, jonka päälle omaa ammattitaitoa voi lähteä rakentamaan.

Lisäkoulutuksissa keskitytään oman työskentelyn kehittämiseen. Tavoitteena voi olla esimerkiksi tekniikan parantaminen, työn laadun nostaminen, uusien ripsi- tai kestotaivutustekniikoiden oppiminen tai oman ammattitaidon kehittäminen niin, että omasta työstä pystyy erottumaan kilpailijoista.

Miksi ripsikouluttajan kokemus merkitsee?

Olen itse aloittanut aivan samasta tilanteesta kuin jokainen uusi ripsialan tekijä. Vuonna 2017 kävin ensimmäisen klassisten ripsienpidennysten koulutukseni ja aloitin oman ammattitaitoni rakentamisen. Seuraavana vuonna jatkoin volyymiripsien koulutukseen ja siitä eteenpäin olen kehittänyt osaamistani jatkuvasti.

Vuosien aikana olen saanut nähdä läheltä, millaisia haasteita ripsialan ammattilainen kohtaa uransa eri vaiheissa. Olen kohdannut koulutuksissani erilaisia oppijoita, erilaisia oppimistapoja ja erilaisia teknisiä haasteita.

Siksi kouluttajana vahvuuteni ei ole ainoastaan siinä, että osaan itse tehdä. Osaan myös opettaa tekemään.

Kouluttajana haluan löytää jokaiselle oppilaalle mahdollisimman selkeän tavan ymmärtää, harjoitella ja soveltaa uutta tietoa. Minulle hyvä ripsikoulutus tarkoittaa sitä, että oppilas saa mukaansa muutakin kuin yhden koulutuspäivän aikana opitut tekniikat, hän saa osaamisen pohjan, jonka varaan voi rakentaa omaa ammattiaan ja yritystään.

Kenelle?

Koulutukseni sopivat niin ensimmäistä ripsikoulutusta etsivälle kuin kokeneelle ripsientekijälle, joka haluaa kehittää omaa osaamistaan.

Jos etsit ripsikoulutusta Jyväskylässä, ripsikouluttajaa Suomessa, ripsienpidennyskoulutusta, klassisten ripsien koulutusta, volyymiripsien koulutusta tai kestotaivutuskoulutusta, koulutusteni tavoitteena on tarjota käytännönläheistä, ajantasaista ja ammattimaista osaamista.

Oma oppimiseni ei ole päättynyt siihen, että minusta tuli kouluttaja. Päinvastoin. Uskon, että hyvä kouluttaja kehittyy koko ajan myös itse. Siksi jatkan oman ammattitaitoni kehittämistä ja uuden tiedon hankkimista, jotta voin välittää sen eteenpäin myös omille oppilailleni.

 

Ripsikoulutus palkinnot

KISAT


Kouluttaudun jatkuvasti lisää sekä haluan menestyä kansainvälisissä kilpailuissa. Salonkityö asiakkaalle ei ole kuitenkaan sama asia kuin kilpailutyö, nautin tehdä molempia 😊❤️

  • Ilmoitan somessa kun tarvitsen malleja kilpailutöihin. 

bottom of page